sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Kirjaston kätköistä!

 



Siinä muutama otos viime syksyltä, jotka olivat hautautuneet sihteerin kansion kätköön. Mature kokeilee kuvakulmia Teemun tehdessä kiltisti ss Fs Kruuksia monen monta kertaa jotta kaikki kikat saadaan kuvattua. Ei muuta tältä erää, sillä johto ei hiisku tulevan tuotoksen etenemisestä mitään. Ennenkuulumatonta käytöstä tämä, kukaan ei osaa edes sanoa onko deadlinea määritelty. Huhujen mukaan elokuvaan on panostettu aikaa ja rahaa enemmän kuin iki, sillä kyseessä on eräänlainen juhlavuosi, nimittäin kulttiklassikon maineessa oleva Pasi Ja Näädät - tuotos tuli ulos jo 20 vuotta sitten! Tästä kaikesta kenties vielä lisää tuonnempana, aika näyttää. 

torstai 21. maaliskuuta 2024

Hene - Rötöö

 

Johto selaili vanhoja kulta-aikoja kaiho katseessaan ja huomasi ettei Henen lähes uran parasta parttia löydy mistään! Niimpä toimiston pojat koodasivat sen kätevästi originaalilta dvdeelta tuosta vain ja nyt se on kaiken kansan nähtävillä taas 20 vuoden jälkeen! Comeback suunnitteilla?

maanantai 29. tammikuuta 2024

Kirjaston kätköistä!


 Sihteeri kaiveli kovalevyn kätköjä yllätykset mielessään ja löysi tälläisen kansioihin hautautuneen otoksen vuodelta 2019. Kuvassa Pirinen painaa pyyteetöntä bs Smithiä ties missä Maturen lymyilessä sorakasan takana ja nappaamassa tämän kauan kadoksissa olleen ihan kivan kuvan. 

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Kirjaston kätköistä!



Sihteeri muisti taas Suomen vanhimman blogin olemassaolon ja kuten joka vuosi tähänkin asti, päätti jatkaa sen tarinaa ainakin yhdellä vuodella vielä. Kustannukset ovat nousseet ja katsojat lähteneet tässä nykyajan pyörteessä, mutta toimistolla ollaan old skool- oletettuja ja uskotaan vielä bloggerin paluuseen. Sitä comebackia (ja Lääpä) odotellessa voi katsella tuosta ylhäältä viime syksyistä kuvaa jossa tikidiTikkanen painaa nosemanun syvään päähän Maturen ottaessa kuvan ilman keinotekoista valaistusta. Syksyn satoa tämä ja liikkuva kuva siitä löytyy jo myös netistä, neiti etsivät löytävät. 

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Hyvää Jeepin päivää!

 

p> Siitä katsomaan taas kerran Jeepin kultaista jouluelokuvaa ja muistelemaan vanhoja hyviä aikoja kyyneleet silmissä ja glögit sylissä. Tämä satumainen klassikko sattuu osumaan suoraan joulun ajan tunnelmaan ja välittää osuvasti koko vuoden tunteiden skaalan tiivistettynä makeaan neljään minuuttiin.

maanantai 20. marraskuuta 2023

Kirjaston kätköistä!

 


Siinä muutama tuoreempi otos, sillä nämä ovat jopa tältä kesältä, vain viikko kausien takaa! Kuvassa vanha FATin juniorijäsen, joka on kai jo kasvanut aikamieheksi pääkaupungin sykkivässä paineessa. Kyseessä tietenkin Jukka ja pari polejamia roskiksen yli, helposti tottakai. Mature sai taltioida monta kuvakulmaa, sillä temppuhan meni tietysti jokaisella. Näitä ei NHH- elokuvassa tulla näkemään, mutta jossain kyllä varmasti joskus jotenkin ne tulevat toteen. 

Kirjaston kätköistä!

 

Sihteeri oli taas unohtanut päivitellä somessa nähtyjä uutuuksia, sillä paperitöitä on kertynyt pöydälle pitkin vuotta ja johto on karannut Panamaan paperit mukanaan. Mihin sen sijaan tettiläinen on mennyt, sitä ei tiedä kukaan. Luolan ovi on lukossa ja avain kadoksissa, joten editointi tuskin ainakaan on alkanut. No oli miten oli, yllä kuva jo ainakin vuoden takaa, kenties jopa kahden. Pirinen painaa bäkkififtiä pikkupakkasessa Maturen tallentaessa tapahtuman jäätyneillä sormilla.